Aarrekartan teko on lapsellista?

Kun kerron aarrekarttakursseista, toisinaan kuulen hymähtelyä ja naurahduksia lapsellisesta toiminnasta. Toki se voi ensivaikutelmana vaikuttaa sellaiselta, mutt a mitä pahaa on lapsellisuudessa? Minusta hymähtely kertoo enemmän hymähtelijästä tai hänen tiedonpuutteestaan.

Kertaan vielä mistä aarrekartasta on kyse: sinun tavoitteidesi, unelmiesi kuvittamisesta. Sinun ajatustesi selkiyttämisestä. Liimaat pahville noin 10 postikortin kokoista kuvaa tavoitteistasi – enempää ei mahdu. Mitkä olisivat sinun unelmiesi, tavoitteidesi 10 tärkeintä kuvaa tälle vuodelle? Tai mitkä ovat sinun voimavarojasi – mitkä kuvat kertoisivat niistä? Aarrekartta on kuin yksiö – sinne ei voi valita kaikkea, on pakko valita vain tärkeimmät asiat.

Ja kyllä, tämä vaatii saksia, liimaa, kuvia, pahvia. Mutta unelmat eivät toteudu vain järjellä. Tarvitaan heittäytymistä, intohimoa, halua, uskoa, rohkeutta, hullutteluakin. Siitä aarrekartasta on kyse, sen on väline saavuttaa jotakin sinulle suurta. Uskon ja olen nähnyt, kuinka näennäisesti huvittava leikkely herättää inspiraatiota, innostaa ja tuo uusia oivalluksia omasta elämästä. Joku ymmärtää vihdoin, mitä hänen on jätettävä elämästään pois, toinen miettii, miltä hänen unelmatyönsä tai parisuhteensa näyttää. Puhumattakaan niistä vaikutuksista, kun kartta on muistuttanut meille tärkeistä asioista joka päivä jossain näkyvällä paikalla kotona. Kartta ei anna lupaa unohtaa!

Emme kai ole liian aikuisia heittäytymään omiin unelmiimme? Heittäytymisen opettelu – tai kertaaminen – on hyvä aloittaa vaikkapa inspiroivien kuvien leikkaamisella lehdistä.

Kommentointi on suljettu.