Monthly Archives: heinäkuu 2013

Ihanaa kesää!

Auringonpaistetta, hikeä, naurua, laulua, lämpöä. Näistä olemme jo saaneet nauttia ja heinäkuukin vaikuttaa lupaavan lämpimältä. Muistakaamme ottaa loma lomana, irti turhista aikatauluttamisista ja "pakollisista" ohjelmista. Lomalla on lupa laiskotella, irrotella tai olla tekemättä yhtään mitään. Tee sitä, mistä eniten nautit. Ihanaa kesää!

Arvovalmennus palveluksessasi!

Nyt vihdoin on aika hurrata - Arvovalmennus on valmiina palvelukseesi! Uskon vakaasti, että coaching on tämän päivän ja tulevaisuuden keskeinen väline siihen, että voimme helpommin elää itsemme näköistä elämää niin työ- kuin yksityiselämässäkin.  Valmennustaito on myös loistava väline muiden ja itsensä johtamisen tueksi. Muun muassa Google listasi valmentamistaidon johtajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi. Googlen ajatus